
EDUSKUNTAVAALIT 2023
Eduskuntavaalit 2023 päättyivät tasaisten taistojen jälkeen Kokoomuksen vaalivoittoon. Edessä tulevat olemaan kuitenkin vaikeat hallitusneuvottelut, joiden jälkeen toivottavasti Suomea päästään kääntämään jälleen kohti tasapainoisen taloudenpidon ja taloudellisen kasvun suuntaa.
Markus Pälli - Parempaa päätöksentekoa!
Valtuustokausi on pyörähtänyt käyntiin ja päätösten tekemin on saatu käyntiin. Valtuuston kokouksia on takana kaksi kappaletta, ja varsin odotetusti olen päässyt osallistumaan molempiin kokouksiin ensimmäiseltä varasijalta. Varsinaista työtä ja vaikuttamista tehdään kuitenkin enemmän taustalla kokousten ulkopuolella, joista tuntuu olevan tullut enemmän teatraalinen esiintymislava osalle valtuutetuista, kuin paikka päätösten tekemiseen.
Tärkeät suuntaviivat vedetään kuitenkin loppuvuoden päätösten perusteella ja hereillä tulee olla. Talouden saaminen kestävälle tasolle koronan ja muiden tekijöiden ristitulessa ei tule olemaan helppoa. Osalle tahoista raha tulee taikaseinästä itsestään, mutta ei tule unohtaa että jokaisen veroeuron taustalla on työtä, riskinottoa ja panostuksia jotka ovat myös kaupunkimme hyväksi.
Markus Pälli
Lahden kaupunki tarvitsee päättäjiä jotka uskaltavat tehdä päätöksiä faktojen ja olemassa olevan tiedon pohjalta. "Helppo-Heikki politiikan" jossa vastustetaan kaikkea ilman että tarjotaan itse mitään vaihtoehtoa tilalle, tulee loppua. Erimieltä saa ja tuleekin olla, mutta faktat ja perustelut tulee päätöksenteossa olla kunnossa. Tarvittaessa on myös oltava rohkeutta ja valmiutta muuttaa omaa kantaa asioihin, uusimpien tietojen ja faktojen valossa. Erästä kuuluisaa taloustieteilijää lainaten: Kun faktat muuttuvat, minä korjaan mielipidettäni, mitä sinä teet?
Voimme siis juuttua poteroihimme huutamaan EI EI ja EI, mutta parempaa ja toimivampaa Lahtea emme tällä keinolla saa koskaan aikaiseksi!

Photo: Anna Pälli Edit: Markus Pälli
KUKA: Markus Pälli 38-vuotias Kauppatieteiden Kandidaatti (LUT), ja työskentelen vuokraamonhoitajana Lahdessa rakennuskonevuokraamossa. Isä kahdelle maailman ihanimmalle prinsessalle, tunne jonka varmasti jokainen vanhempi voi jakaa lapsistaan. Aktiivinen seura- ja yhdistystoimija useammassakin seurassa ja yhdistyksessä, mutta pääpaino tällä hetkellä jalkapallon parissa. Vapaa-aika kuluu pääasiassa aktiivisesti liikunnan sekä muiden harrastusten ja tehtävien parissa. Kuten sanotaan: vierivä kivi ei sammaloidu!

Photo: Anna Pälli Edit: Markus Pälli
MIKSI: Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamaan asuinympäristööni ja ympäröivään maailmaan. Asuin 2008 - 2011 useamman vuoden ulkomailla (Kiina, Brasilia, Espanja) ja palattuani takaisin Suomeen halusin hyödyntää kokemuksiani ja näkemääni myös yleishyödylliseen käyttöön. Lopulllisen sysäyksen politiikkaan mukaan lähtemiseen antoi lapsien syntyminen. Haluan varmistaa heille turvallisen ja hyvän kasvuympäristön, niin NYT, kuin myös TULEVAISUUDESSA. Koska liian usein päätöksenteossa tuijotetaan vain nykyistä tilannetta ja unohdetaan että päätöksissä tulee nähdä myös tulevaisuuden muuttuvat tilanteet ja toimintaympäristö. Päätöksiä ei tehdä vain tähän hetkeen, vaan myös tulevaisuuteen.

Photo: Anna Pälli Edit: Markus Pälli
MITEN: Rakennetaan yhteistyöllä toimivampaa tulevaisuuden Lahtea. Päätöksenteossa tulee painottaa taloudellista kestävyyttä ja ratkaisuja jotka edistävät kaupungin talouden palauttamista kestävälle pohjalle. Yrityksille tulee luoda edellytyksiä työllistää ja synnyttää uusia työpaikkoja. Uuden Lahden ohitustien luomat mahdollisuudet yritystoiminnalle tulee valjastaa mahdollisimman pian käyttöön. Samalla tulee pitää huoli että Lahdesta saadaan entistä houkuttelevampi paikka elää ja asua. Tällä varmistetaan kaupungille riittävä vetovoima osaavan ja ammattitaitoisen työvoiman houkutteluun, vastaamaan yritysten tarpeisiin. Vain näin voidaan saavuttaa riittävän laaja-alainen tulovirta kaupungin kassaan ja taata laadukkaiden ja tehokkaiden palveluiden tarjoaminen myös tulevaisuudessa.